Erottelukyky energioissa

Tein eilen yhdessä hoidossa oivalluksen, että olin harhautuksen johdosta kerännyt itselleni karmaa viimekesänä, mikä on vaikuttanut minun olotilaani ja toimintaani tähän päivään asti. Nyt se on hoidettu 🙏🩵
Muistakaa harjoitella intuitiivisuutta ja erottelukykyä energioissa 🙏🩵

Samankaltaiset artikkelit

  • Piilevien kykyjen esiintulo

    Tänään näin ajellessani Turkuun kolme korppia ja kaksi kurkea. Tänään tapahtuikin ihmeellisiä asioita messuilla 🙏🩵💎 Kun uskoo omiin kykyihinsä pystyy mihin tahansa. Sulattamaan sydämen muureja ja jopa narsismi on mahdollista parantaa 🙏🩵💎 Voimaeläimenä Korpin kerrotaan tuovan taianomaisia voimia. Korpin symboliikka voi herättää jotain syvällä piilossa olevaa, antaa rohkeutta ja viisautta mennä myös pimeyteen silloin kun…

  • Kristalli Sielu

    Tiistai aamuna heräsin lauseisiin ”Sinun sielu on vaihtunut. Olet ollut aluksella sydänoperaatiossa ja kävit kuoleman rajalla kaksi tuntia.” Mietin mitä ihmettä, eihän mulle ole lääkäri todennut sydänsairautta. Tosin aikoinaan, kun veli kuoli infarktiin 2007, kävin hänen lääkärin suosittelemana tutkimassa sydämen ja sieltä löytyi läpästä pieni reikä, joka saattaa aiheuttaa oireita, jos tulee sairauksia, jotka vaikuttaa…

  • Erään naisen tarina

    Matka kohti paranemista alkaa usein siitä, kun uskaltaa avata menneisyyden haavat. Kuvittele nuori nainen, jonka elämässä traumatisoivat tapahtumat olivat arkipäivää. Hän kasvoi ympäristössä, jossa pelko ja epävarmuus olivat vallitsevia tunteita. Traumojen juuret löytyivät perheen dynamiikasta, jossa piilotetut kivut ja käsittelemättömät tunteet muovasivat hänen maailmankuvaansa. Isän alkoholismi ja äidin poissaolo jättivät syvän jäljen hänen sieluunsa. Nuoruudessaan…

  • Sielun palautus konstellaatio

    Sielun palautus konstellaatio tapahtuu lempeässä, turvallisessa ja rentoutuneessa tilassa etänä. Hoidossa voidaan käyttää eri menetelmiä kuten hypnoosia, mielikuvamatkaa/rentoutusta, kehon energia skannausta, sielun parannuskirurgiaa, transsiparannusta, valokieltä, kanavointia. Hoidossa pääsemme tiedostamattomalla tasolla oleviin traumoihin ja niihin liittyviin tunteisiin, uskomuksiin, haavoihin, sairauksiin, riippuvuuksiin ym. Hoidon hinta 300 €, johon varataan 3 h aikaa. Laita viestiä 0503608328 Liljan 💎🩵

  • 🌑🔥 UUSIKUU OINAASSA 🔥🌑

    Tämä ei ole mikä tahansa uusikuu — tämä on kosminen starttinappi.Oinaan uusikuu tuo mukanaan vahvan alun energian. Se liittyy rohkeuteen, itsenäisyyteen ja siihen hetkeen, kun päätät lopettaa odottamisen ja vain toimia.Tämä energia ei jää analysoimaan.Se liikkuu. Se aloittaa. Se uskaltaa. ✨ Teemat: – uudet alut– rohkeat päätökset– oma-aloitteisuus– liikkeelle lähteminenTämä on täydellinen hetki: ⚡ Saatat…

  • Tabut

    Nyt energiahoitajat ovat alkaneet kirjoitella, että energiahoidot sekä mielenterveys/päihderiippuvuudet eivät sovi yhteen. Onko tosiaan näin? Riippuvuuksia on erilaisia. On olemassa mm sokeririippuvuutta ja sekin on eräänlainen päihde. Nämä kaikki ovat karmallisia sairauksia/traumoja. Miksi luokitellaan ihmisiä pahoiksi ja hyviksi vaikka meissä kaikissa on niitä molempia. Kaikki, jotka ovat puhdistaneet sukulinjojansa ovat törmänneet karmalliseen ehdottomuuteen (esim vanhoollis…