Rakensin eilen ilon ja valon rummun

Olin eilen Arto Ukko Hämäläisen rumpukurssilla. Ilmoittauduin sinne, koska ystävä järjesti sen kotonaan. Alkupiirissä aloin jo itkeskelemään ja mietin, mitähän tänään purkaantuu. Ukko on kova vittuilemaan ja menin siihen mukaan, koska se on mulle hyvinkin tuttua jo lapsuudesta saakka. Alussa tuli ilmi, että tää on normi juttu raksaväen keskuudessa. Totesin siihen, ettei tarvi olla raksalla töissä. Pohjanmaalla se on hyvinkin normaalia muutenkin.

Päivän kuluessa vittuilua ja vähättelyä tuli tasaseen tahtiin. Kävi mielessä, miksi joudun taas tällaiseen tilanteeseen? Vittuiluhan oli kait hyväntahtoista.. No sen takia kun en ollut vielä päässyt käsittelemään mun suurinta ”möykkyä” kurkussani! Olen ikäni saanut kuulla vittuilua ja vähättelyä eri muodossa ja eri yhteisöissä; perhepiirissä, ihmissuhteissa, työpaikoilla, taloyhtiöissä jne. Kurkku chakra on pysynyt lahjakkaasti kiinni. Nytkin annoin asian olla, kunnes lähdin ajamaan kotia.

Laitoin Ukolle tänään viestin ja kiitin 🙏💜 Samalla pyysin julkaisuluvan tälle stoorille 😊

Minä; ”Kiitos kun avasit eilen traumapankkini vittuilun ja vähättelyn osalta 🙏 Kotiin ajaessani itkin ja huusin, tein hoitoa valokielellä ja kotona vielä rummuttelin. Näin sain vapautettua ne trauman sirpaleet oikeille omistajilleen 🙏💜 Kiitos, kiitos, kiitos”

Ukko; ”Kiitos Liljan. Charles sanoi mun olevan kojootti ja takoitti juuri tuota. Olen trikkeröijä, joka auttaa avaamaan joko piilossa tai pelossa olevia juttuja.
Mä hymyilen täällä…. 🩷”

Tulenko nyt jo vihdoin nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäni vai tullaanko minun läpi vielä kävelemään?

Samankaltaiset artikkelit

  • Piilevien kykyjen esiintulo

    Tänään näin ajellessani Turkuun kolme korppia ja kaksi kurkea. Tänään tapahtuikin ihmeellisiä asioita messuilla 🙏🩵💎 Kun uskoo omiin kykyihinsä pystyy mihin tahansa. Sulattamaan sydämen muureja ja jopa narsismi on mahdollista parantaa 🙏🩵💎 Voimaeläimenä Korpin kerrotaan tuovan taianomaisia voimia. Korpin symboliikka voi herättää jotain syvällä piilossa olevaa, antaa rohkeutta ja viisautta mennä myös pimeyteen silloin kun…

  • Traumatyöskentely💎

    Trauman purkautuminen kehoissa voi ilmetä monin eri tavoin riippuen yksilöstä ja trauman laadusta. Jotkut voivat kokea fyysisiä oireita kuten jännittyneisyyttä, kipuja tai epämukavuutta tietyissä kehon osissa. Toiset saattavat kokea psyykkisiä oireita kuten ahdistusta, pelkoa tai jopa dissosiaatiota. Kehon ja mielen välinen yhteys on monimutkainen, ja trauma voi ilmetä monin eri tavoin eri ihmisillä. Terapeuttinen työ…

  • Hyvää joulua 🌺✨️

    Onko kehosi ja mielesi jumissa? Nyt Sound Healing 80 euroa /tunti Pirkkalassa Pereellä tammikuun loppuun asti. Asiakaspalaute Sound Healingistä;”Hoito auttoi paljon, voimaannuin. Jopa puoliso ihmetteli, että mitä nyt.” Lahjakortit myös myynnissä. Digitaalisena ehtivät hyvin jouluksi perille 🌺✨️ Laita viestiä 0503608328 Liljan 💞

  • Anteeksi anto ja pyyntö

    Anteeksiantamisen ja -pyytämisen voima Anteeksi antaminen ja pyytäminen ovat keskeisiä taitoja, joita jokainen meistä kohtaa elämänsä aikana. Ne eivät ole vain sanoja, vaan niillä on syvällinen vaikutus ihmissuhteisiin, omaan hyvinvointiin ja yhteiskunnan eheyteen. Anteeksipyytämisellä ja -antamisella on kyky parantaa haavoja ja auttaa meitä siirtymään eteenpäin, mutta ne vaativat myös nöyryyttä ja rohkeutta. Miksi anteeksipyytäminen on…

  • Kosminen henkiparannus

    Haluatko apua traumoihin?  Henkiparannuksella lopputulos on asiakkaan karman mukainen. Oletko valmis muutokseen? Nyt kosminen henkiparannus 1 h/100 euroa kaukona helmikuun loppuun asti 🙏🩵 Nyt on alkamassa uusi aikakausi.  Ihmisillä päättyy paljon karmaallisia asioita.  Nämä omat kokemukset muokkaavat myös kollektiivin todellisuutta. Kuuntele sydäntäsi ja elä hetkessä. Kun olet valmis hoitamaan itseäsi ja avaamaan voimakas avun kanava…

  • 🌑🔥 UUSIKUU OINAASSA 🔥🌑

    Tämä ei ole mikä tahansa uusikuu — tämä on kosminen starttinappi.Oinaan uusikuu tuo mukanaan vahvan alun energian. Se liittyy rohkeuteen, itsenäisyyteen ja siihen hetkeen, kun päätät lopettaa odottamisen ja vain toimia.Tämä energia ei jää analysoimaan.Se liikkuu. Se aloittaa. Se uskaltaa. ✨ Teemat: – uudet alut– rohkeat päätökset– oma-aloitteisuus– liikkeelle lähteminenTämä on täydellinen hetki: ⚡ Saatat…